”Viimeisenä tulee anteeksianto”

Helsingin Gay-teatteriyhdistyksen viihdytyskiertueeksi nimetty vierailukierros isoimpiin kaupunkeihin piipahti Jyväskylässä kuluneella viikolla Viinakortti-esityksen kanssa. Sami Hilvon samannimiseen romaaniin perustuva näytelmä hyppii ajassa. Nelikymppinen Mikael elää isoäitinsä hautajaisten aikaa, kun toisessa todellisuudessa miehen isoisä miettii ystävänsä kanssa, mistä suunnasta venäläiset mahdollisesti tulevat. Kahden maailman välille yhteyden luovat isoisä Urholta ja tämän ystävältä Toivolta jääneet sodan aikaiset päiväkirjat [...]

Teatterissa: Tarpeettomia ihmisiä

Herkempi voisi kysyä, mikä masokismin muoto on se, että haluaa antaa pois euroja ja saada vastineeksi hieman pöllämystyneen olon ja epämukavan tunteen vatsanpohjaan koko viikonlopuksi. Ja mitä ihmeen sadismia on puolestaan se, että tätä tunnetta pitää vielä hehkuttaa muille, jotta heille kävisi samoin. Kai se on sitä onnistuneen teatteriesityksen taikaa. Jyväskylän kaupunginteatterin tulkinta Tarpeettomista ihmisistä [...]

Kesäteatteria: Duunarimusikaali

Musikaali ja aiheena paperitehtaan duunarit? Hmm, taidan jättää menemättä. Sepä olisikin ollut väärä päätös, sillä Teatteri Eurooppa Neljän Isältä pojalle -duunarimusikaali on kesäillan iloinen piristys. Kankaan paperitehtaan miljöössä esitettävä musikaali on tarinaltaan perinteinen. Isä ja poika -parivaljakon suhdetta kuvataan ronskisti suomalaiselle miehelle luontevin ottein. Tunteista ei puhuta ennen kuin väistämätön pattitilanne on edessä ja asiat [...]