Tämän kesän majakkaretkeni suuntautui Kylmäpihlajan saarelle Rauman edustalle. Edellisen kerran vierailin saarella vuonna 2005, joten oli hauska nähdä, miten majakkakokemus on muuttunut lähes 20 vuodessa.
Kylmäpihlaja on esimerkki siitä, miten majakkamatkailu tehdään helpoksi. Netistä ostetaan liput vesibussiin ja majakkahotellista varataan sopiva huone. Helppoutensa vuoksi Kylmäpihlaja lienee yksi Suomen vierailluimmista majakoista Bengtskärin rinnalla.
Kylmäpihlajan erikoisuus on, että majoitustilat ovat majakassa itsessään, kun majakanvartijoiden ja luotsien huoneet on muutettu majoitustiloiksi. Tässäkin mielessä Kylmäpihlaja muistuttaa Bengtskäriä. Onpa rakennusten profiileissakin samaa, tosin kauneudessa ei Bengtskäriä voiteta 1950-luvun kasarmityylisellä arkkitehtuurilla.
Majakkasaarella yöpymisessä on aina oma taikansa. Tärkeä osa kokemusta on, että majakoilla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä. Voin vain katsella ympärilleen, syödä ja ottaa ehkä muutamia kuvia. Kuvaamisestakaan ei tarvitse stressata, koska reissu säilyy kyllä muistikuvina.
Olin valinnut hotellin halvimman huoneen majakan ensimmäisestä kerroksesta, koska arvasin viettäväni suurimman osan ajasta ulkona. Mielenkiintoa herättävät myös Kylmäpihlajan uudet maisemamökit. Pienikokoisten mökkien on toki vaikea kilpailla halvempien ja mukavampien majakkahuoneiden kanssa. Majakkatornin ylemmät kerrokset päihittävät mökit myös maisemien suhteen.
Kun saarta on talsinut riittävän monta kertaa ympäri, voi vetäytyä ravintolaan syömään ja odottelemaan illan hämärtymistä. Lohikeitto tuntuu järkevältä valinnalta, burgerit ja listan muut ruoat hieman kalliilta. Hinnat toisaalta ymmärtää ravintolan erikoisen sijainnin ja väkisinkin suppean asiakaskunnan vuoksi. Onneksi myös veneilijät tuovat asiakasvirtaa ravintolaan.
Majakkaretkien kohokohta on tietysti ilta ja auringon painuminen mailleen, mikä tarkoittaa myös majakan valon syttymistä. Sitä odotellessa on hyvin aikaa katsella rannassa lipuvaa joutsenperhettä ja vähän kauempana rytmikkäästi eteneviä melojia. Aurinko laskee tällä kertaa pilviverhon taakse.
Kylmäpihlajan tornissa tuikkii edelleen alkuperäinen linssistö lämpimää valoa hehkuvine halogeenilamppuineen. Poikkeuksellisen lämmin on elokuun iltakin. Tuntuu siltä, että olotila on liiankin miellyttävä, kun mieleen tulevat tarinat entisaikojen rankasta elämästä majakalla.
Huomaan muiden hotellivieraiden vetäytyneen jo sisälle, mutta haluan vielä illan päätteeksi kiivetä majakan huipun ulkotasanteelle. Sieltä näkyy monenlaisia valoja. Rauman satama suorastaan häikäisee. Lännessä Outomatalan kohdalla vilkuttaa Kylmäpihlajan kollega, Rauman pohjamajakka. Aikoinaan Kylmäpihlajan luotsit olivat varmoja, että teräksisten jalkojen päälle rakennettu Rauman majakka ei kestäisi ahtojäitä, mutta sielläpä tolppa näyttää edelleen tuikkivan.
Kun ulkotasannetta kiertää vielä vähän, koillisen suunnassa kohoaa vuorimainen Olkiluodon ydinvoimala. Ei siis pelkkää pimeyttä ja suurta yksinäisyyttä, mitä majakkasaarelta voisi odottaa. Joku ajaa vielä valottomalla veneellä Kylmäpihlajan satamaan. Majakan pyörivä valo pyyhkii kallioita, mutta ei paljasta yöllistä kulkijaa.
Lopulta on pakko luovuttaa ja laskeutua takaisin omaan huoneeseen. Halvinkin huone on sisustettu mukavaksi. Seinällä on klassikko, Suomen majakat -juliste. Modernin ajan Kylmäpihlajaa julisteessa ei ole, mutta korkeutensa puolesta se seisoisi luultavasti Säpin majakan vieressä.
Aamulla on jälleen aika suunnata ravintolaan, jossa tällä kertaa on tarjolla oikein hyvä aamupala. Hotellin mukavuudet siis jatkuvat, mikä sopii hyvin helppoutta etsivälle majakkafanille. Syön hitaasti ja juon monta kuppia kahvia. Pitäähän kohta kantaa matkatavarat takaisin satamaan.
Kosti Keistinen 