Helvetti tiedottaa: Erityiset paikat loppuneet

Helvetti tiedotti lauantaina, että sen erityiset paikat ovat täyttyneet. Tämä tarkoittaa, että Helvetti ei pysty enää tarjoamaan näitä tiloja uusille ihmisryhmille.

– Erityisten paikkojen toivomukset ovat kasvaneet todella paljon viime vuosien aikana. Emme pysty enää osoittamaan paikkoja kaikille näille, joilla kerrotaan olevan oma tai erityinen paikka Helvetissä, kertoo Helvettiä hallinnoivan Eternal Flame Oy:n kiinteistöpäällikkö Adolf Eichmann.

Blogin saamien sisäpiiritietojen perusteella ongelma on todellinen. Ihmiset vaativat nykyään usein toisten ihmisryhmien sijoittamista Helvetin erityisiin paikkoihin. Trendi näkyy erityisesti Twitterissä.

Ongelmaksi nousee erityisesti väkimäärältään suurten ryhmien, kuten pyöräilijöiden, rullalautailijoiden tai koirankusettajien sijoittaminen Helvetin hallinnoimiin kiinteistöihin.

Eichmannin mukaan Helvetti on joutunut tehostamaan toimintaansa rajusti viime vuosien aikana ja toimitiloistakin on jouduttu säästämään. Muun muassa ikuisesti polttavien liekkien tehoa on laskettu. Myös keskuslämmitystä on jouduttu säätämään niin, että kylmimpinä talvina Helvetin jäätyminen on ollut lähellä.

Haastattelun aikana Eichmann paljastaa joitakin syitä tilaongelmiin. Hänen mukaansa Helvetille on vaikea löytää toimitiloja, vaikka esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä vuokraajan markkinat.

– Yleensä vuokraajan firmasta löytyy aina joku yhteiskuntavastuujohtaja, joka kieltää tilojen vuokraamisen meille. Yritykset haluavat suojella brändiään, eikä yhteistyö Helvetin kanssa ole nyt kuuminta hottia, Eichmann puistelee päätään silminnähden turhautuneena.

Yhtiöittäminen vaikuttaa taustalla?

Helvetti yhtiöitettiin vuonna 2013 Eternal Flame -nimiseksi osakeyhtiöksi. Yhtiön toimialajohtaja Pol Pot vakuuttaa, että yhtiöittäminen ei ole syynä Helvetin nykyisiin ongelmiin.

– Olemme esimerkiksi pystyneet palkkaamaan kyvykkäimmät johtajat siitä joukosta, joka meille on osoitettu, Pol Pot kuvailee käytännön työtä.

Säästöpaineet ovat aiheuttaneet myös historiallisesti merkittäviä muutoksia, mikä on aiheuttanut närää etenkin perinteitä kunnioittavien keskuudessa.

– Viime talvena jouduimme yhdistämään Danten Helvetistä tutut neljännen ja viidennen piirin toisiinsa. Saiturit ja tuhlaajat sekä vihaiset ja kaunaiset ovat nyt samassa avotilassa, mutta toistaiseksi ongelmilta on vältytty, kertoo yhtiön henkilöstöjohtaja Idi Amin.

Helvetillä on myös erityinen lakiin perustuva palveluvelvoite, jonka toteutumista Suomen oikeusoppineet ovat alkaneet nyt kyseenalaistaa.

– Huoli pois, Iankaikkinen kadotus on meille sydämen asia, joten haluamme tarjota vain parasta, Pol Pot vakuuttaa.

Blogi ei tavoittanut pääjohtaja Saatanaa kommentoimaan kuumentunutta tilannetta.