Kaupunkipyörät – tältä ne tuntuivat

Helsingin-reissun yhteydessä pääsin viimein testaamaan kesän kuuminta pyöräuutuutta, eli Alepa-fillaria eli Helsingin uusia kaupunkipyöriä. Testiajoon pääsi yhden päivän aikana viisi pyörää ja kilometrejä kertyi peräti 12.

Helsinkiin turistina saapuvan näkökulmasta katsoen järjestelmään rekisteröityminen netissä on helppoa. Viidellä asemalla on myös maksupäätteet, joilla järjestelmään voi ostaa päivälipun. Valitsin itse kausikortin, koska kohtuullisen 25 euron maksun koko kesästä voi maksaa periaatteessa jo kannatuksen vuoksi.

Samalla puhelimeen kannattaa ladata sovellus, joka näyttää asemien sijainnin ja pyörien määrät asemilla. Testin aikana käytin yksinkertaisen toimivaa Kaupunkifillarit.fi-sovellusta.

DSC_0142-2

Käyttöönotto ja palautus

Jo palveluun rekisteröitymisvaiheessa kävi selväksi, että pyörän irrottamiseen telineestä tarvitaan pyöräilijätunnus tai matkakortti ja pin-koodi. 7-numeroinen tunnus on pitkähkö naputeltava, mutta vähitellen numerosarja alkoi painua muistiin. Pin-koodin saa valita itse. Ohjeet ovat hyvin esillä pyörän korissa, joten ensimmäinenkin käyttöönotto sujui nopeasti.

Pyörän painikkeet ovat selkeitä, mutta näyttö on aika pieni ja vanhanaikaiselta tuntuva. Onneksi se on valaistu yöpyöräilijöitä ajatellen. Pyörän pysähtyessä näyttöön tulee ajettu matka ja aika, tosin vain parin sekunnin ajaksi. Tieto voisi olla koko ajan näytöllä, sillä turistille sillä on merkitystä. Huviajelulla aika rientää nopeasti ja takaraivossa kolkuttaa tieto, että vain ensimmäinen puolituntinen on ilmainen. Pieni ylitys ei kuitenkaan vie konkurssiin, koska tunnin ajelu maksaa vain 50 senttiä. Tiheä verkosto takaa, että aseman löytää parissa minuutissa. Omassa testissäni etappien ajoajat olivat vain 10–20 minuuttia, eli aikarajoitus ei lopulta ollutkaan ongelma, vaikka se alussa hieman ahdistikin.

Ympyrätalon asemalla järjestelmä hieman takkuili. Pyörän palauttaminen kesti kauan ja lopulta näyttö kertoi yhteysvirheestä. Pyörä oli kuitenkin jo lukkiutunut telineeseen, joten toista asemaa ei voinut lähteä etsimään. Pyörä yritti palautusta automaattisesti uudelleen ja toisella yrityksellä palautus onnistui. Kun olin ottamassa samasta telineestä toista pyörää, sama yhteysvirhe haittasi lukituksen avaamista. Vasta kolmannella yrityksellä sain pyörän taas käyttööni.

Kannattaa siis aina odottaa piippausta ja näytön kuittausta, jotta pyörä on varmasti palautunut asemalle ja käyttäjän vastuu pyörästä loppuu. Jos palautus jää puolitiehen, uhkana on viiden tunnin jälkeen tuleva 80 euron korvausmaksu. Pahimmillaan pyörä katsotaan vuorokauden kuluttua kadonneeksi, jolloin korvaussumma nousee 400 euroon.

Häiriötilanteita varten palveluntarjoaja CityBike Finland Oy:lle on puhelinnumero, mutta outoa kyllä kyseessä ei ole ympärivuorokautinen päivystysnumero. Käyttöehdoissa kuitenkin velvoitetaan ilmoittamaan yllätyksistä (viat, kolarit, varkaustapaukset) palveluntarjoajalle viimeistään kahden tunnin kuluessa, joten yöajelijan vaihtoehdoksi jää vain sähköpostin kirjoittaminen. Muutenkin järjestelmässä pitäisi olla mahdollisuus ilmoittaa pyörän viasta asemalle, jotta se ei antaisi viallista pyörää eteenpäin ennen kuin huolto on kuitannut pyörän jälleen toimivaksi.

Ajettavuus hyvä, jarrut ongelmalliset

Keltaisessa fillarissa on annos Jopon tuntua. Ymmärrettävästi kaupunkipyörä on kuitenkin huomattavasti painavampi, mikä toisaalta luo vakaata ajotuntumaa. Satulan korkeussäätö on nopea ja satulaputken asteikko auttaa löytämään aina saman korkeuden. Tankoa ei voi säätää, mikä hieman haittaa luontevan ajoasennon löytämistä.

Turvallisuusvarustelu pyörissä on hyvällä tasolla. Valot ovat aina päällä edessä ja takana, mutta vain takavalossa on parkkivalotoiminto. Etuvalo siis sammuu esimerkiksi liikennevaloissa odottaessa. Renkaissa on heijastinnauhat ja vielä kissansilmätkin. Pyörän iloisen keltainen väri edistää toki havaittavuutta.

Pyörän korin käyttöarvo jäi hieman heikoksi, koska korin sivut ovat avonaiset. Mukulakivillä sai ajaa varoen, jottei koriin laitettu juomapullo lentänyt pois. Toisaalta korin etulevy on luonteva paikka pyörän käyttöohjeille (ja mainostajalle).

Pyörien heikkotehoiset jarrut sen sijaan saivat mietteliääksi. Jalkajarrua kaupunkipyörissä ei ole, vaan hidastimina ovat Shimanon rullajarrut. Jarrutusteho on olematon ja jarruttaminen vaatii paljon puristusvoimaa. Lukkojarruttaminen on mahdotonta ja joissain yksilöissä jarrut olivat jopa niin heikot, että ne eivät jaksaneet pitää pyörää paikallaan, kun pysähtyi loivaan alamäkeen odottamaan valojen vaihtumista.

Kaupunkiliikenteessä tilanteet voivat tulla eteen yllättäen, jolloin napakat jarrut ovat perustellut. Nykyään käsijarrut ovat pyörien perusvaruste, joten normipyöriä heikommat jarrut voivat tulla ikävänä yllätyksenä. Lisäksi on huomattava, että kaupunkipyörällä pääsee tasamaallakin helposti yli kahtakymppiä, eli mitään hitaita lastenpyöriä kaupunkipyörät eivät ole. Siksipä niiden pitäisi pysähtyäkin kuin oikean pyörän.

Huomioita

Pyöräillessä ehtii miettiä monenlaisia juttuja, eikä kaupunkipyörä ei tee tähän poikkeusta. Hauska havainto oli, miten pieni Helsingin keskusta lopulta onkaan. Kaupunkipyörä osoittaakin ovelasti, että pyöräily on monessa tilanteessa ainoa oikeasti järkevä tapa siirtyä parin-kolmen kilometrin matkoja keskustassa. Toivottavasti kaupunkipyörät opettavat omalta osaltaan tähän. Ainakaan pyörien määrästä ja asemaverkostosta se ei jää kiinni.

Entäs muu liikenne? Melko lyhyen tutustumisen aikana autoilijoilta ei tullut tööttiä ajoradalla sotkevalle kaupunkipyöräilijälle. Pyörätiellä haahuilevia jalankulkijoita sen sijaan riitti, mikä myös sai toivomaan hieman kuuluvampaa soittokelloa pyörään. Kaupunkipyöriä myös näkyi paljon liikenteessä, joten voimme toivoa vanhan viisauden pitävän tässäkin paikkansa: pyöräily on sitä turvallisempaa, mitä enemmän pyöriä on liikenteessä.

Kun en Helsinkiä niin tarkkaan tunne, välillä pyörätiet loppuivat kesken ja reittivalinnat olivat muuten kehnoja. Ehkäpä tulevaisuudessa sovellukset voisivat neuvoa myös parhaimmat pyöräväylät asemalta toiselle tai jopa navigaattorin tavoin opastaa nähtävyyksille tai rauhallisille pyöräilyreiteille. Turistin näkökulmasta mukavaa on se, että aikaisemman iltakävelyn sijaan voi tehdä iltapyöräilyn, jolloin kaupungista ehtii nähdä enemmän. Mahdollisuuksia kaupunkipyöräjärjestelmässä on vaikka mihin.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Kaupunkipyörät – tältä ne tuntuivat

  1. Paluuviite: 赫尔辛基共享单车Alepa-fillarit – FartingDog248K

Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s