Lumiasta Sonyyn – näitä kaipaan, näitä en

Kävipä niin, että lähes kolmevuotias Lumia 720 sanoi sopimuksensa irti harvinaisen kylmällä tavalla. Laite päätti vain sammua kesken latauksen, eikä suostunut enää heräämään. Kerran aikaisemminkin näin oli käynyt, mutta silloin sain luurin elvytettyä nappeja painelemalla. Koska puhelimen pitää olla luotettava esimerkiksi pitkillä pyörälenkeillä, yllättävä koomailu ei sovellu lainkaan käyttäjäprofiiliini.

Ostin Sony Xperia Z5 Compactin.

Päätökseen vaikutti eniten se, että tahdoin laadukkaan puhelimen, joka on kuitenkin kooltaan helposti käsiteltävä. Jotkut meistä vain haluavat käyttää kosketusnäyttöä edelleen yhdellä kädellä, eikä Compact-malli häviä ominaisuuksiltaan käytännössä yhtään Z5:lle. Myös kamera vaikutti päätökseen, koska kuvailen mielelläni myös puhelimella. Kolmantena oli Sonyn hyvä maine. Mainittakoon vaikkapa Z2 Tablet ja Bluetooth-sporttikuulokkeet, joiden hyvä laatu on edesauttanut pienen Sony-fanituksen syntyä.

08. Xperia_Z5c_WHITE

Sonyyn siirtyminen tuntuu hyvältä päätökseltä, mutta äkillinen luopuminen Lumiasta ei ollut aivan kivutonta. Nettikeskusteluissa Lumialla on ollut paljon haukkujia ja joitakin vannoutuneita puolustajia. Minä kuuluin pääosin tyytyväisiin käyttäjiin. Toki Nokia-hurmoksen henki on kauan sitten kadotettu, eikä Snäppiä saa vieläkään Lumiaan. Kaiken muun melkeinpä saa, ja joskus vielä alkuperäistä parempana. Työpuhelimeksi voisin ottaa Lumian uudestaankin.

Lumiasta jäin kaipaamaan erityisesti Rudy Huynin erinomaisia sovelluksia. Hänen helmensä on Instagram-sovellus 6tag, joka on saanut valtavan suosion myös siksi, ettei virallista Windows Phone -sovellusta ei ole päivitetty miesmuistiin. Tinderinkin Rudy mahdollisti ja olisi mahdollistanut myös Snapchatin, ellei Snapchat olisi halunnut toisin. Pari uudempaa sovellusta jäi puuttumaan: itselleni tärkeitä olisivat olleet ainakin Polar Flow ja Periscope. Kehuja voi antaa Lumian toiminnasta Windows 10:n kanssa.

Lumiasta kaipaamaan en jäänyt ruudussa rullaavia palloja ja valkoista ruutua, jotka kertovat puhelimen lataavan jotain. Niitä näki aivan liikaa ja sovellukset tuntuivat käynnistyvän hitaasti. Joskus myös palattiin miettimisen jälkeen aloitusnäyttöön, eivätkä sovellukset suostuneet käynnistymään ensiyrittämällä. Loppuvaiheessa joidenkin sovellusten päivittäminen ei onnistunut enää kaupan kautta. Lumiassa oudointa olikin se, että toisinaan puhelinta sai soft resetoida useita kertoja päivässä, mutta sitten taas mentiin monta kuukautta ilman mitään ongelmia. Muistikorttia en saanut koskaan toimimaan kunnolla, vaan puhelin ilmoitti aina käynnistyessään muistikortin virheestä. Silti korttia pystyi käyttämään normaalisti! Tältä osin Lumia oli ristiriitainen puhelin, eikä niin helppokäyttöinen.

Lumian valinnalle tärkeä syy oli sen kamera. Hyvä se olikin, mutta toki kehitys ajoi jossain vaiheessa ohi. Ei olisi reilua verrata Lumian 6,7 megapikselin kameraa uuden Sonyn 23-megapikseliseen hirmuun. Hintaluokkakin on toki vähän eri, koska Lumia maksoi uutena alle 300 euroa, eli pari sataa Sonya vähemmän. Tykkäsin myös Lumian pyöristetyistä kulmista. Ne tekivät puhelimesta solakan oloisen. Akunkestokin sai kiitosta. Normaalissa käytössä Lumiaa piti ladata noin joka toinen päivä, joskus harvemminkin. Ulkopuolisilta kehuja sai Lumian tapa näyttää kellonaika myös valmiustilassa.

Lumiassa oli paljon hienoja yksityiskohtia, jotka antoivat sille etumatkaa kilpailijoihin. Siksi on harmi, että softaan liittyvät hitauden ja epävarmuuden kaltaiset ominaisuudet juuri älypuhelinten nousukiidon kriittisimmillä hetkillä tiputtivat Nokian kisan kärjestä. Vielä vuonna 2013 ajattelin, että päivityksillä 720:n pikkuviat korjataan, mutta näin ei koskaan käynyt, ja WP 8.1 oli niin ikään pettymys. Siksi olisikin hauska päästä koekäyttämään aivan tuoreimpia Lumioita uudella Windows 10 -käyttöjärjestelmällä. Uutta Lumioiden nousua odotellessa kerään kokemuksia Sonyn puhelinosaamisesta.