Paidaton mies juhlii naistenpäivää

Hyvää naistenpäivää! Päivää, jolloin muistutetaan, ettei elämämme kulku ole riippuvainen siitä sukupuolesta, johon olemme sattuneet syntymään. Päivää, jolloin kiinnitämme huomiota sukupuoliseen eriarvoisuuteen ja niihin maailman kolkkiin, joissa asiat ovat huonommin kuin Suomessa. Ihmisiä mobilisoidaan tekemään enemmän tasa-arvon hyväksi, toteaa YK.

Samaan aikaan Suomessa mobilisoidaan miehet riisumaan paitansa sosiaalisessa mediassa ja käyttämään rahaa naisten hemmotteluhoitoihin. Normista poikkeaminen aiheuttaa eripuraa ja mökötystä. Maaliskuun 8. on siis jo toinen ystävänpäivä kuluvana vuonna.

Ideologiaan sekoitetuilla hyväntahtoisilla suunnitelmilla on tapana mennä tavalla tai toisella pieleen. Eikö kukaan tosiaan huomannut, että isoja lihaksiaan esittelevä mies toisintaa vanhoja sukupuolirooleja, joissa nainen polvistuu maskuliinisuuden edessä? Eikö kukaan huomannut, että rahalla voi ostaa vaikenemista kaikille muille päiville, koska ”kyllähän mä muistin sua silloin naistenpäivänäkin”?

Eikö kukaan tullut ajatelleeksi, että mieskin voi kokea katseen kohteena olemisen epämiellyttävänä? Entäpäs jos paidattomat kuvat onkin tarkoitettu miehen elämässä vain yhdelle naiselle ja kunnioitus naisia kohtaan syntyykin miehen arvomaailmassa tätä kautta?

On omituista, että naiseuden muotista vapautumaan pyrkivät naiset pakottavat juhlapäivänään miehiä miehen muottiin, joka ei ole edes perinteinen, vaan nykyajan vaatimusten määrittelemä omituinen velvollisen rooli. Miehen muottia siis keksitään vieläpä uudelleen sen sijaan, että sellaisista pyrittäisiin kategorisesti eroon. Kaikenlaiset teennäiset äijäilyt ovat yksi esimerkki muotittamisesta. Naistenpäivänä kuuluu vastustaa muottiin pakottamista, ihan sukupuolesta riippumatta.

Huolestuttavinta on unohtaa, että voimalla on aina vastavoimansa. Jos sellaista ei ole, se kyllä syntyy pian. Koko ajan lisääntyvät tekstit, jossa miehen kerrotaan kauniisti sanottuna olevan pihalla nykymenosta. Arvokonservatismikin on kuulemma nousussa feminismin vastavoimana. Ollaanko kohta tilanteessa, jossa tasa-arvo on muuttunut taisteluksi, jossa kummallakin sukupuolella menee yhtä huonosti?