Syysretki Orinoron rotkolle

IMG_1150

Lämpimän syyspäivän ajanvietteeksi päätin käydä tutustumassa Orinoron rotkoon ja luonnonsuojelualueeseen Leppävirralla. Väittävät sen olevan yksi Savon seitsemästä ihmeestä, mutta savolaiselle tyylille uskollisena kuudesta muusta ei kerrota mitään, jottei matkaaja pääse tarkistamaan väitteen todenperäisyyttä.

Orinoro on yksi niistä kohteista, joihin voi käydä tutustumassa ilman sen suurempaa suunnittelua. Pisinkin kävelylenkki on varmistamattoman tiedon mukaan seitsemän kilometrin pituinen, joten Orinoro soveltuu hyvin noin puolen päivän retkeksi. Reitin varrella on myös laavu, jossa voi levähtää ja syödä eväitä. Reitti on helppokulkuista ja Mustinmäen koulun pihasta lähtevää kärrypolkua polkee myös maastopyörällä helposti Orinoron rotkolle asti. Rotko ympäristöineen on luonnonsuojelualuetta, joten siellä ei polulta poiketa tallaamaan herkkiä kasveja.

Ennen rotkolle saapumista välietappina voi käydä katselemassa Tuhkulan autiotilan pihapiiriä. Opaskyltti ei kertonut, milloin viimeisimmät asukkaat olivat tilalta poistuneet, mutta rappio oli rakennuksiin jo iskenyt. Pihasta löytyikin pitkän heinän lisäksi omenapuu sekä laatikollinen ruostuneita metalliesineitä. Yhden talon sisällä näytti olevan pesukonetta muistuttava romu. Tuskin tilalla sähköä on ollut, joten miksi ihmeessä sellainen on piharakennukseen raahattu?

Orinoro on vaikuttava ilmestys. Koulun suunnasta tullut saapuu ensin Orinoron reunalle, josta polku ja rappuset vievät rotkon pohjalle. Kymmeniä metrejä korkeat kallioseinät saavat aikaan tunnelman, joka voisi sijoittua satukirjoihin. Vihreä aluskasvillisuus ja pitkospuita pitkin kulkeva reitti hämärässä maisemassa suorastaan pakottavat näkemään kallionkoloissa menninkäisiä ynnä muita savolaisia olioita.

Tarinan mukaan rotko on syntynyt repeytymällä, kun kesken luomistyön maa loppui ja maankuorta piti alkaa venyttää, eli tiukka taloustilanne oli jo silloin tuttua. Rotkon erikoiselle nimelle on annettu ainakin kaksi selitystä. Rotko on ulkomuodoltaan kuin maastoon syntynyt haava eli orkonen. Toinen selitys on luettavissa opastaulusta, jonka mukaan metsässä melko yllättäen vastaan tuleva rotko olisi koitunut monen orin surmaksi.

IMG_1193

Paluumatkalla eli nuotiopaikkaa kohti mentäessä maasto muuttui niin, että maihareille tuli käyttöä. Pahimmat paikat on kuitenkin päällystetty pitkospuilla, joten ainakaan näin loppukesästä kumisaappaita ei olisi tarvinnut. Vaikka pitkospuut ja portaat ovat yleensä hyväkuntoisia, on joissain paikoissa kulumia ja irrallaan olevia lankkuja. Varovaisuus kannattaa myös kosteuden ja lehtien tuoman liukkauden vuoksi.

Viimeisten satojen metrien kruununa reitillä on vielä Mustinmäen kylän suosituin näköalapaikka. Tässä tapauksessa se tarkoittaa pellonreunaa, josta voi tähyillä kohti Leppävirran keskustaa. Tarkkasilmäinen voi erottaa kirkon tornin, ja muutenkin maisema tuntui jatkuvan kaukaisuuksiin.

Luontopolku on alusta loppuun merkitty selkeästi keltaisilla maalitäplillä tai tolpilla, joten eksymisen vaaraa ei ole. Lisäksi mieleen jäi luonnon monimuotoisuus: reitti kulkee erilaisten metsien ja soiden läpi ja maisema vaihtelee, vaikka matka ei olekaan pitkä. Kokemisen arvoinen kohde!

Lisätietoa:

1 Comment

Kommentointi on suljettu.