Oletko jo muistanut kuunnella tänään?

Lukiolaisten Liiton kampanja, jonka tarkoituksena on kitkeä kiusaamista ja pönkittää tervettä itsetuntoa on iskenyt hyvin. Kampanjassa otetaan itsestä kuva, jossa esiintyy lappu. Lapussa puolestaan on sana, jolla henkilöä on kutsuttu ja toisena se sana, jolla henkilö haluaisi itseään kutsuttavan. Tätä kirjoittaessa Instagramissa on #kutsumua-avainsanalla merkittyjä kuvia jo pitkälti yli 18 000.

Kampanja on tärkeä muistutus siitä, miten pienikin asia, kuten kommentti ulkonäöstä tai luonteenpiirteistä, saattaa saada ihmisen hämilleen. Toinenkin ääripää näkyy kuvissa; monissa lapuissa esiintyy sellaisia sanoja, jotka taatusti satuttavat ja saavat aikaan pitkäkestoista pahaa oloa. Ikävintä on nähdä, että monella laput ovat täynnä ruksittuja sanoja tai lauseita.

Mietin pitkään, voisinko kirjoittaa aiheesta blogiini siitä huolimatta, että en koe tulleeni kiusatuksi kouluaikoina. Rohkaisin itseni lopulta, sillä pienikin panos voi auttaa. Usein näen asiat myös laajemmassa kontekstissaan, joten lähestynkin aihetta nyt eräästä näkökulmasta. Pohdin, mistä henkilökohtaisesta ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvästä asiasta haluaisin kirjoittaa sekä nuorille lukiolaisille että suurten yritysten eläkeikää lähestyville johtajille. Jotain universaalia, joka ei ole sidottuna ikään tai asemaan…

IMG_1083

Haluaisin siis muistuttaa kuuntelemisen tärkeydestä. Oltiinpa sitten tekemässä lukiossa ryhmätyötä tai suunnittelemassa suuren yrityksen ensi vuoden strategioita, jokaisen osallistujan pitäisi muistaa kuunnella tarpeeksi ja kuunnella ajatuksen kanssa. Toisena sanana lapussani lukee ”hiljainen”. Valitettavan usein kuunteleva henkilö tulkitaan hiljaiseksi, vaikka kyse ei ole samasta asiasta.

Kuunteleminen on enemmän kuin pelkkää kuulemista. Havainnointi ei tapahdu vain korvalla, vaan myös silmillä. Hyvä kuuntelija havainnoi puhujan kasvoja, käsiä ja katsetta löytääkseen niistä lisätietoa. Ne kertovat muun muassa innostuksesta tai epävarmuudesta. Liikkeet ja ilmeet antavat kuuntelijalle paljon ja niiden yhdistämistä korvalla kuultuun voisi kutsua vaikkapa syväkuuntelemiseksi. Kun näitä asioita ottaa huomioon, on paljon helpompaa osoittaa toiselle tukea sekä hänen vahvoina että heikkoina hetkinään. Kuunteleminen on siis ennen kaikkea toisen huomioimista. Se ei onnistu, jos näpläät kännykkääsi juuri silloin, kun toinen tarvitsee tukeasi.

Hyvä kuuntelija on, monen yllätykseksi, tehokas ihminen. Kuuntelijan on varsin helppoa kirjoittaa muistioita ja koostaa raportteja, koska kaikki on ”tallessa”. Tehokkuus näkyy myös siinä, että hyvien kuuntelijoiden välisissä keskusteluissa ”tyhjää puhetta” esiintyy vähemmän. Aikaa säästyy, kun turhalta kertaukselta vältytään. Kuunteleminen on siis arvokas asia niin koulu- kuin työyhteisöissäkin.

Kuunteleminen ei ole vain hiljaa istumista, vaan siihen liittyy ärsykkeiden perusteella tapahtuva interaktio. Keskeistä on huomata, että hyvällä kuuntelijalla asiat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä. Ensin kuullaan, sitten mietitään ja vasta sen jälkeen avataan oma suu. Jos tähän prosessiin ei ole tottunut, voi kuuntelija helposti vaikuttaa hiljaiselta.

Vaikutelma hiljaisuudesta voi syntyä myös siitä, että hyvä kuuntelija on tunnustanut realiteetit. Emme ole kapasiteetiltamme niin ylivertaisia, että pystyisimme tehokkaasti kuuntelemaan, ajattelemaan ja puhumaan samanaikaisesti. Kuullun prosessointi ottaa aikansa, minkä jälkeen kuuntelija siirtyy puhujan rooliin. Jos joku ryhmässä kokee pelkoa tästä joitakin sekunteja kestävästä hiljaisuudesta, hän saattaa keksiä lisää puhetta ja blokkaa samalla kuuntelijan orastavan puheenvuoron. Kuuntelu kokonaisuutena vaatii siis hieman aikaa myös sen jälkeen, kun kuuleminen loppuu.

Hiljaisuutta ei saa pelätä. Ajattelun kannalta on tuhoisaa, jos kaikki vain puhuvat, eikä miettimistaukoja muisteta pitää. Hiljaisuus pitää nähdä voimavarana, vaikka nykyään hiljaista hetkeä kammoksutaan. Kymmenen sekunnin hiljaisuus ryhmätyöskentelyssä tuntuu kiusalliselta, ja mitä pitempään hiljaisuus kestää, sitä vaikeammalta keskustelun aloittaminen uudelleen tuntuu. Tästä pitäisi oppia pois. Korostamme usein sitä, että jokaisella ryhmän jäsenellä pitää olla oikeus sanoa mielipiteensä. Yhtä lailla jokaisella pitää olla oikeus ottaa aikansa ja miettiä asiaa ilman painetta puhua.

Opetus on, että joskus hiljaiselta vaikuttava ihminen ei ole oikeasti sitä. Voi olla, että ”hiljainen” miettii ja samalla odottaa kohteliaasti hetkeä siirtyä kuuntelijan roolista puhujaksi. Tähän kiteytyy myös se sanoma, joka liittyy koko kampanjaan. On otettava toinen huomioon ja vältettävä leimaamista.

Jos toinen olisi hetken hiljaa ja kuuntelisi vuorostaan minua?