Sääntöjen Suomi

Kesä-Suomi ja säännöt. Pillimehua ei saa viedä festarille ja kirpputoria ei saa pitää varastorakennuksessa. Pillimehusta selvisi myöhemmin, että kyse ei ollut kuin festivaalin omasta tavasta tulkita lakia. Silti syntipukiksi joutui suomalainen yhteiskunta ja sen superbyrokraattinen, joustamaton ja omaksi huvikseen sääntöjä kehittelevä virkamieskunta.

Suomalainen viha esivaltaa ja sääntöjä kohtaan tuntuu istuvan syvällä, vaikka maamme toimintatavat eivät läheskään ole pahimmasta päästä. Euroopastakin löytyy pari esimerkkiä todellisesta byrokratiasta, jos vain jaksaisimme avartaa vähän katsettamme. Huolestuttavaa on myös se, miten huonosti ihmiset tuntevat järjestelmämme. Miksi virkamies ei voi sooloilla, vaikka tahtoisikin antaa luvan kirpputorille? Siihen on monta syytä, joita omaa napaansa tuijottava kansalainen ei tahdo ymmärtää.

Harva tuntuu muistavan, miksi yhteiskuntiin on kautta historian luotu lakeja ja sääntöjä. Syynä on ollut juuri se, että merkittävä osa ihmisistä ei ole kykeneviä ”arkijärjen” käyttöön, vaan jonkun toisen pitää ohjata ja valvoa heidän tekemisiään. Mitä monimutkaisempiin asioihin mennään, sitä enemmän ”viisas” ja ”maalaisjärkevä” ihminenkin tarvitsee opastusta. Moni osaa ehkä kävellä ”turvallisesti” punaisia päin, mutta verojen maksaminen maalaisjärkeen luottaen onkin huomattavasti vaikeampaa.

Nyt tilanne on se, että sääntöjä viisaammiksi itsensä kokevat ovat vaatimassa heikennyksiä järjestelmään, joka periaatteessa pitää heidät ja kaikki muutkin turvassa. Ei muisteta, että heikennetyn säännöstelyn jälkeen myös niillä vähemmän viisailla on mahdollisuus järjestää tapahtumia, joiden turvallisuus on huonommalla tolalla. Samat säännöt koskevat kaikkia, mikä on yhteiskuntamme perusajatuksia.

Ällistyttävintä on olliut, että eräät kansanedustajat ovat lähteneet populistiseen kelkkaan kritisoimaan sääntöjen tarpeellisuutta. Halpa heitto olisi, että kansanedustajille lakien rikkominen on arkipäivää, mutta ei alennuta sellaiseen tässä. Mikael Jungner julisti, että sääntöjä pitää saada rikkoa silloin, kun säännöt ovat ristiriidassa oman edun kanssa. Rauha hänen uskottavuudelleen lainsäätäjänä.

On totta, että osa säännöistä kaipaa päivitystä. Yksi esimerkki on alkoholilaki, jonka vaikutuksien vuoksi ihmiset piilotetaan anniskelualueelle satojen metrien päähän esiintymislavasta. Toisaalta kansa vaatii sääntöjen päivittämistä, mutta se ei ole kuitenkaan valmis päivittämään omia tapojaan. Oma pullo on pakko saada mukaan, koska se on haettu tällaisia tilaisuuksia varten Virosta asti. Ilman alkoholia ei ole hauskaa. Mieluummin jäädään kotiin kuin nautitaan jotain muuta tai festareiden omia tarjoiluja.

Pettymykseni on kova, sillä Suomesta on tullut valittajien yhteiskunta. Sen sijaan, että keksitään ratkaisuja ja muutetaan omaa toimintaa hyvinvoinnin maksimoimiseksi, päädytäänkin valittamaan nettiin maamme ankeutta. Hyvä esimerkki on Hernesaaren kirpputorin tapaus. Ensin hakataan päätä seinään niin kauan, että taju menee, vaikka kirpparin olisi voinut pitää naapuritontilla täysin viranomaisten vaatimusten mukaisesti. Pääasiahan oli se kirppari eikä halli, jossa se järjestetään, eikö niin?

Yhdestä vastoinkäymisestä hermostutaan ja innovatiivisuuden sijaan voimat käytetään järjestelmää vastaan taistelemiseen. Sääntöjen Suomen haukkuminen paljastaa, ettemme osaa keskittää voimavarojamme oikein. Yksi viranomainen esti, mutta toisella olisi ollut ratkaisu valmiina. Viranomaisten palveluja ei osata hyödyntää, koska ”eihän niiden kuulu auttaa”. Jos vain pystyisimme ajattelemaan uudella tavalla…