Polar Loop – Terveysvakooja ranteessasi

Quantified self, mitä se sitten suomeksi olisikaan, on seuraava iso juttu kuntoilun saralla. Tiivistettynä ideana on seurata kehon toimintaa kokonaisuutena joka hetki, eikä vain treenien aikana. Laitteita on jo ollut markkinoilla, mutta nyt myös Polar haluaa yrittää Loop-rannekkeensa kanssa. Olen parin viikon käytön jälkeen muodostanut mielipiteitä tästä laitteesta.

WP_20131101_14_34_34_Pro

Ranneke

Jos haluaa lukea tarkemmin siitä, millaisia valmisteluja rannekkeen käyttöönotto vaatii, kannattaa katsoa DC Rainmakerin artikkeli Loopista. Sanonpa vain, että uuden laitteen pilkkominen (rannekkeen lyhentämisen saksilla) tuntuu hiukan oudolta, mutta rannekkeen koko on sen jälkeen juuri omaan käsivarteen sopiva. Harmi vain, ettei laitetta voi leikkaamisen jälkeen lainata kaverille, jolla on paksumpi käsivarsi.

Loop liitetään erikoisen näköisellä kaapelilla tietokoneeseen, jonka jälkeen luodaan tunnukset Polar Flow -palveluun ja syötetään omat fysiologiset arvot laskentakaavan pohjaksi. Omaperäisiä tiedonsiirtomenetelmiä on Polarilta ennenkin nähty. Joku saattaa muistaa tietokoneen mikrofonin kautta tapahtuneen siirron, jossa sykemittari piti rätisevää ääntä. Rannekkeeseen kiinnitettävä liitin on tukeva ja pysyy hyvin paikoillaan magneetin avulla. Perusongelma sen sijaan pahenee: nyt minulla on taas yksi uusi piuha, jota voi käyttää vain yhteen asiaan.

Aina mukana olevan laitteen ulkonäöllä on väliä. Sen pitää sopia asusteeksi monenlaisiin tilanteisiin. Loopin ulkonäkö on konservatiivinen ja tummanpuhuva. Onneksi pientä eloa rannekkeen pintaan tuovat näytön ympärillä olevat kromikoristeet. Aluksi Loop tuntuu kovamuoviselta ja hieman kömpelöltä, mutta rannekkeeseen tottuu pian.

Painoa Loopilla on keittiövaa’an mukaan (leikkaamisen jälkeen) 35 grammaa. Rannekkeen avausmekanismi on tukeva ja tuttu rannekelloista. Paksuudesta voisi viilata vielä pari milliä. Laitteen ainoa painike on kapasitiivinen kosketusnäppäin. Se toimii pehmeästi, mutta hämärässä mustan napin sijaintia mustassa rannekkeessa on hieman hankalaa hahmottaa. Pian oppiikin liu’uttamaan sormea ranneketta pitkin sen aktivoimiseksi. Hanskat kädessä nappi ei toimi, mutta vastapainoksi suihkussa käydessä painikkeeseen osuva vesi saa tiedot rullaamaan näytössä. Suihkudisko!

85 ledistä koostuva näyttö on selkeä. Silti se saisi näyttää ainakin kellonaikaa pitempään kuin kolme sekuntia. Loopin akku on kestänyt käytössäni noin kolme päivää. Muisti ei ole täyttynyt, koska laitetta pitää vähän väliä purkaa tietokoneelle, jos haluaa edes jokseenkin reaaliaikaista tietoa aktiivisuudestaan.

Nettipalvelun lisäksi Loopin tietoja katsellaan älypuhelimesta, jos sattuu kuulumaan omenapuhelinkäyttäjien vähemmistöön. Tällä hetkellä sovellus on vain iOS-laitteille, joten sovelluksesta en osaa sanoa mitään. Kuvissa se näyttää samanlaiselta nettipäiväkirjan kanssa. Android-sovellus tulee ”pian” ja pahnan pohjalla olemaan tottuneille Windows Phone -käyttäjille ei ole luvattu mitään. Lisäksi on aina ikävää, että osa asiakkaista saa heikomman käyttökokemuksen.

Älypuhelinsovelluksen puuttuminen osoittautuukin yllättävän suureksi asiaksi. Koska ranneke ei piippaa eikä värise kun käyttäjän pitäisi liikkua enemmän, saa tiedon asiasta vasta kytkettyään Loopin tietokoneeseen – eli auttamatta liian myöhään. Onkin kummallista, ettei laite osaa vilkuttaa näyttöön muistutusta heti kun käyttäjä on ollut liian pitkään paikallaan.

Vaikka varoituksia tulee useampi päivässä ja muutenkin meno on laiskaa, silti nettipalvelu sanoo, että tällainen päivä ”voi parantaa terveyttäsi hieman”! Nettipalvelu onkin viritetty toimimaan niin, että se lähinnä kannustaa ja kehuu. Minulle ei vielä niin superpassiivista päivää ole tullut, että palvelu olisi manannut vähemmän ruusuista tulevaisuutta. Onko silottelusta sitten hyötyä käyttäjälle, tuskinpa vain.

Menossa mukana

Loop on selkeästi suunniteltu niille, joilla on suurempia vaikeuksia liikkumattomuuden kanssa. Se opettaa paremmille tavoille, mutta missaa jotkut aktiviteetit. Esimerkiksi työmatkapyöräilijä saa liian pienet aktiivisuusluvut, koska ranneke ei kunnolla tunnu ymmärtävän pyöräilyä. Siitä ei tule samanlaista kiihtyvyysliikettä sensoriin kuin kävelystä, joten lukemat jäävät todellisuutta pienemmiksi.

Loop kertoo, miten tavoitteisiin päästään. Yleensä päiväsuositus on noin tunti korkean intensiteetin liikuntaa, kuten juoksua, tai kaksi tuntia kävelyä. Päivän edetessä tetriksen kenttää muistuttavaan laatikkoon tipahtelee valopilkkuja aluetta täyttäen. Kun riittävä määrä aktiivisuutta on kerätty, näyttää laite ilotulituksen. Liikkumattomuusvaroituksiin saa päiväkirjassa tottua. Niitä tulee jokaiselle istumatyötä tekevälle parikin kappaletta päivässä, koska varoituksen raja on noin tunti.

Entä sitten kun treenataan tosissaan? Loop yhdistetään sykevyöhön ja näyttöön saa hetkellisen sykkeen. Siinäpä se sitten olikin. Loop ei korvaa oikeaa sykemittaria ja välimuotolaitteesta ei ole oikeastaan treenin kannalta mitään hyötyä. Sykemittaria käyttänyt osaa arvioida oman sykkeensä melko hyvin ilman mittariakin. Treeniin Loop ei tuo mitään lisää. Vähintäänkin jonkinlainen treenimoodi olisi Loopissa tarpeellinen, jolloin näkisi edes treenin keskisykkeen ja treenin keston hetkellisen sykkeen lisäksi. Tai miksipä Loopin ominaisuuksia ei sisällytettäisi oikeaan sykemittariin?

Kohtuullisesti liikkuva saa päivän aktiviteettiannoksen helposti kokoon. Aktiivisuus ilmaistaan nettipalvelussa prosentteina, jolloin sata prosenttia on tavoite. Minulla esimerkiksi yksi parituntinen pyörälenkki sykevyön kanssa muuten normaalina päivänä riitti nostamaan lukemat jopa 300 prosenttiin. Prosentit tuntuvat yliampuvilta. Laite ei myöskään osaa sopeutua käyttäjänsä liikuntatottumuksiin, vaan kaikkia ”koutsataan” samalla tavalla.

Nettipalvelussa voi valita kolmesta esiasetetusta aktiivisuustasosta. Niistä passiivisin on enimmäkseen istuvalle ja aktiivisin koko ajan liikkeellä olevalle. Missään ei vain kerrota, mitä ne tarkoittavat käytännössä. Loop ei myöskään tajua, että välissä on oltava lepopäiviä. Ne jäävät päiväkirjaan luonnollisesti aktiivisuudeltaan vajaina päivinä. Loop näyttää yöllä nukutut tunnit, ja heräämiset keskellä yötä jäävät nekin muistiin. Kivana yksityiskohtana on illalla näytettävä sweet dreams -teksti, joka perustunee kuitenkin vain kellonaikaan eikä todelliseen vireystilan laskuun, joka voisi kieliä unen tarpeesta.

Yhteenveto

Polar Loop soveltuu parhaiten käyttäjälle, jolla on vaikeuksia jokapäiväisen liikuntatavoitteeseen pääsemisessä. Se kertoo missä kohtaa päivää huonot tavat piileskelevät, vaikka kuka tahansa saa saman asian selville omaa päiväänsä seuraamalla. Liikkumalla pyörällä tai jalan töihin ja pitämällä pieniä kävelytaukoja tunnin välein saattaa säästää laitteen hinnan. Vapaa-ajan liikuntoihin voi hankkia monipuolisempia toimintoja sisältävän sykemittarin.

Pitkä miinus on tärkeiden älypuhelinsovellusten puuttuminen. Todennäköisesti käyttökokemus paranisi huimasti ja Loopin kanssa jaksaisi leikkiä pitempään, jos puhelimen kautta saisi reaaliaikaista tietoa aktiivisuudesta. Nyt kokonaisarvosana jääkin hieman alhaisemmaksi, koska odotukset eivät aivan täyty. Meneepä laite silti rannekellosta ja kivasta korumaisesta asusteesta. Ei niin teknisesti orientoitunut käyttäjä saattaa kuitenkin kyllästyä pian ja laite jää kaapin perälle makaamaan.

28 Comments

    1. Kiitos! Voisi hyvinkin auttaa! Ainakin alkuperäinen koko on niin iso, että siitä saisi norsullekin nilkkakorun. 😀

    2. Yksi paskimmista rapskoista ikinä. 😦
      Kellojenkin hihnat on pulleille ihmiselle sopivia ja ne pitää uutena lyhentää (ei siinä ole mitään outoa).
      Miksi et tehnyt alkuun vaikka ranskalaisilla viivoilla kohtaa, josta näkee laitteen pääominaisuudet?
      Tekstisi on liian pitkäveteistä ja en jaksanut lukea kuin puoleen väliin.

      1. En alkanut kerrata ominaisuuksia, koska jokainen joka löytää blogiini, löytää myös Polarin sivuille katsomaan speksit. Tässä: http://www.polarloop.com/fi/ Olisi tullut jutusta vielä pitkäveteisempi! Kiitos kuitenkin kun jaksoit kommentoida puoliksi lukemaasi juttua. 🙂

  1. Ite olin jo vähän harmistunut, kun ehdin ostaa FitBit Flexin ja tää tuli markkinoille. FitBitin etu on kyllä se, että synkkaa usean ohjelmiston kanssa ja laitteen kanssa. Mulla esim FitBit Aria vaaka, FitBit sovellus kännykässä ja yhteen synkkaa MyFitnessPal sovellus (ruokapäiväkirja mahdollisuus) sekä RunKeeper. Ja sykemittari tietysti. Se samainen bluetooth joka kävisi tuon loopin kanssa. Kyllä silti huvittaisi kokeilla.

  2. Erittäin hyvä ja motivoiva tuote. Nyt olen käyttänyt reilu kaksi viikkoa, ei todellakaan aktiivisuusprosentit täyty helpolla, vaatii rutkasti työtä, että prosentit täyttyvät ainakin aktiivisella tasolla. Ostos oli kyllä kannattava, voin suositella kaikille joilla liikunta motivaatio hukassa.

  3. Olisi ehkä kannattanut kertoa, että testaat ranneketta vain ja ainoastaan pyöräilijän näkökulmasta niin olisit voinut jättää ”Loop on selkeästi suunniteltu niille, joilla on suurempia vaikeuksia liikkumattomuuden kanssa. ” tyyppiset huuhaa höpötykset pois. Seuraavaksi varmaan testaat polkypyörän mittaria kävelijän näkökulmasta ja toteat sen olevan täysin turha, kun ei edes nopeutta näytä?

    1. Ymmärsit väärin ja vertauksesi fillarin mittariin ontuu. En käytä Loopia pelkästään pyöräilijän näkökulmasta, mutta se nyt sattuu olemaan yksi laji, jota Loop ei ymmärrä kovin hyvin. Toki sykevyön kanssa ymmärrys paranee huomattavasti, kun laitteelle annetaan muutakin tietoa kuin vain käden liikkeestä kertyvää dataa. Olen edelleen sitä mieltä, että aktiivisesti liikkuva voi käyttää rahansa paremmin hänelle soveltuvaan laitteeseen. Unohdit kertoa, mikä on oma suhteesi Loopiin?

      1. Miten hyvin loop toimi kävely tai juoksu lenkillä? Kun Polar Loop on vain kehittyneempi askelmittari niin miksi edes testata sitä pyörän kanssa? Vertaukseni polkupyörän mittareista kävelylenkillä oli varsin osuva sillä testasithan ja tuomitsithan sinäkin kävely, hölkkä, juoksu käyttöön tarkoitetun mittarin pyörä käytön perusteella. Valittelet, kun työmatkapyöräilijä ei tätä pysty hyödyntämään mutta entä he jotka kävelevät työmatkansa? Jos tuotetta haluaa testata kunnolla on täysin järjetöntä valitaa jatkuvasti sen sopivuudesta sellaiseen mihin sitä ei ole tarkoitettu.
        Lue ”testisi” uudelleen ja laske paljonko testasit ja toit esille loopin käyttö kävellessä,hölkätessä tai juostessa ja, kuinka paljon toit esille loopin käyttöä pyöräillessä? Itse luin ”testisi” taas uudelleen enkä löytänyt, kuin valitusta ettei Loopista ole hyötyä työmatkaPYÖRÄILIJÄLLE.

        Suosittelen sinulle hieman kritiikin kestoa ja sen käsittelyä. Ei heti tarvitse vetää herneitä nenään jos hieman saat kritiikkiä ”testistäsi”.

        1. Kiitos, nyt ymmärsin paremmin mitä haet takaa. Eli Loop toimii varsin hyvin kävelyssä ja juoksussa. Varmasti myös hiihdossa, luistelussa ja pallopeleissäkin, joita en päässyt tuon parin viikon testiajan puitteissa testaamaan. Muutenhan Loop oli yötä päivää ranteessani ja mukana myös juoksussa ja kävelyssä. Näissä lajeissa se pystyy mittaamaan liikettä tarkasti. Tämän huomioin kertomalla, että kaksi tuntia kävelemällä tai tunnin juoksemalla pääsee tavoitteeseen.

          Ehkä näkisin, että koska Loopia markkinoidaan juuri aktiivisuusrannekkeena (eikä siis uudenlaisena askelmittarina, vaikka siinä askelmittaritoiminto onkin), käyttäjälle voi syntyä sellaisia odotuksia, joita laite ei pysty täyttämään. Ymmärrän siis liikunnallisuuteen liittyvän aktiivisuuden varsin laajasti. Siitä kumpusi tämä yhdessä kappaleessa mainittu seikka, että esimerkiksi pyöräilyssä saattaa laitteen mittaustekniikan vuoksi tulla liian alhaisia aktiivisuuslukemia, jos ei pue sykevyötä päälleen. Mielikuvaa vahvistaa myös se, että ohjeissa puhutaan esimerkiksi yleisellä tasolla matalan ja korkean intensiteetin lajeista, mistä voi ymmärtää, että kävely ja juoksu ovat vain esimerkkilajeja. En väitä, että missään toisaalta sanotaan, että pyöräily kuuluu niihin lajeihin, joita Loop mittaa sujuvasti.

          Terveyden kannalta tärkeintähän oli se kokonaisaktiivisuus, joka ainakin minulla koostuu todella monista erilaisista palasista. Siksi on hieman ikävää, jos joku palasista jää huomioimatta. Totta kai se on selvää, jos tuntee Loopin toimintaperiaatteen, mutta kuinkahan moni ostaja perehtyy siihen ennen ostopäätöstä? Minullekin se selvisi tarkemmin vasta käytön aikana. Siksi sykevyöstä tulee tärkeä varuste, jos harrastaa pyöräilyä tai esimerkiksi kuntosalilla käyntiä.

  4. Oikein hyvä teksti kokemuksista. Ymmärrän pointtisi erittäin hyvin. Loop vaikuttaa ensikuulemalla herkulliselta laitteelta, näyttääkin varsin hyvältä, eikä ole kohtuuttoman hintainen. Tarkemmalla mietinnällä Loopin ominaisuudet eivät ainakaan minulle ole tarpeellisia, vaikka kokonaisaktiivisuuden mittaaminen kiinnostaakin. Loop tuntuu enemmän sohvaperunan liikkumismotivaation kasvattajalta, kuin oikeasta aktiivisen ihmisen työkalulta.

    Loopin puutteet liikkumisen seuraamisessa ovat mielestäni niin suuret, ettei Loopin hankinta houkuttele. Edullisimmat urheilukellot tarjoavat paremmat ominaisuudet juuri urheiluun. Käytän itse Garminin Forerunner 910XT:tä pyöräillessäni / juostessani, joten miksi mukana olisi myös Loop, joka ei anna mitään uutta tietoa suorituksestani? Jos on harkinnut juoksemisen tai pyöräilyn (tai hiihdon, uinnin, yms.) aloittamista harrastuksena, Loop ei varmastikaan ole oikea väline suoritusten tarkkailuun.

    Kokonaisaktiivisuuden seuranta vain askelten mittauksen perusteella on vajavaista. Sykemittari olisi välttämätön, mutten itse haluaisin käyttää sykemittaria 24/7. Toisaalta voisi olla ihan kiva tietää kuinka paljon tulee päivän aikana käveltyä. Onko tällä jotain merkitystä minulle, muutanko liikkumistani tämän tiedon perusteella? En…

    Ainoa kiinnostava ominaisuus Loopissa on unien seuranta. Valitettavasti tässäkään Loop ei ole kovin kummoinen. Unien seuranta perustuu paikallaoloon eikä kerro nukkumisesta kuin keston. Hetken olin hankkimassa Looppia nukkumisen seurantaan, mutta onneksi maltoin mieleni, ensi vuoden alussa myyntiin tulee suomalainen Beddit, jonka pitäisi kertoa nukkumisesta enemmän.

  5. Kiitos arvioinnista! Itse mietin Loopin ostamista näin äitiysloman kynnyksellä ja luulen siltä osin olevani aika osuvaa kohderyhmää 🙂 Uni/lepo on vauva-vuotena ihan mitä sattuu ja liikunta pääasiassa kotitöitä ja lenkkeilyä vaunujen kanssa. Salille/juoksulenkeille (jos sellaiseen luksukseen kuin ’oma aika’ on joskus mahdollisuus) on olemassa Polarin FT60 sykemittari, mutta en ihan vielä päässyt kärryille, onko sen sykevyö Loopin kanssa yhteensopiva.

    1. Maija, huomaathan, että Loop ei osaa mitata vaunujen työntämistä! Tai jos vauva on sylissä. Se kun taitaa toimia käsien liikettä tunnistavana tms. Eli liikunnan pitää olla sellaista, että kädet liikkuvat. Siksi se ei tunnista pyöräilyä tai kuntosalitreeniäkään.

      1. Ainakin ruohonleikkaamisen tunnistaa, joten todennäköisesti vaunujen työntämisenkin. Uinnista tulee hyvin aktiivisuutta vaikka askeleet eivät kartu. Kannattaa muutenkin huomata että askeleet ja aktiivisuus eivät menee samaa tahtia vaan esim. uinnin jälkeen tavoitteeseen pääsee pienemmällä askelmäärällä.

  6. Päivitysilmoitus: Loop | Huomisen Design
  7. Tarkennatko vielä, että eikö ranneke siis hälytäkään jos vaikka istuu yhtäjaksoisesti liian pitkään (jossain mainoksessa näin sanottiin)? Ja eikö ne ehdotukset, että voisit vielä vähän lenkkeillä tänään näy siinä rannekkeen näytöllä? Vaan iphonessa jos sellaisen omistaa… ja kun ei omista niin sitten ei näy missään?

    1. Ranneke ei hälytä siinä vaiheessa, kun on ollut paikoillaan liian pitkään. Hälytykset näkee siis vain sovelluksesta tai nettipalvelusta. Riittävän aktiivisuuden saavuttamiseksi tarvittavan liikkumisajan ranneke sen sijaan näyttää laitteen näytöllä tunteina ja minuutteina ilmaistuna.

  8. Hei.Miten saan tuon unenmittauksen käyttöön.

    1. Hei! Sitä ei tarvitse aktivoida erikseen, vaan Loop arvioi ranteen liikkeestä, milloin käyttäjä on unessa.

  9. Ja siis tämähän käy yhteen nykyään Samsungin kanssa ainakin… Tuo että treenin välipäivät näkyvät vajaana aktiivisuustasona on vähän hassu. Treenissä pitää pitää taukoa joo, mutta arkiaktiivisuus on sellaista jota tehdään joka päivä eli kyllä kävelemällä tai kotiaskareita tekemällä pitä saada aktiivisuustaso täyteen, varsinkin treenaajalla. Treenit tulevat sitten arkiaktiivisuuden lisäksi ja niissä pidetään taukoa. Eli tämä laite on todellakin arkiaktiivisuutta terveyden kannalta mittaava, ei treenibuddy…

  10. Hyvin yksinkertaiseksi laitteeksi antaa kohtuullisesti tietoa, joka liikkumaan.
    Tympeintä on Flow-sovelluksen yllättävä ja pakollinen päivittäminen, johon suostumatta käyttö estyy.
    Ellet suostu päivitykseen, et pääse aktiivisuustietoihisi enää mitenkään.
    Kuluttajaystävällistä olisi ilmoitus siitä mihin mennessä vanhan version käyttö päättyy, mutta olisihan siitä vaivaa ja rahanmenoa toimittajalle. Nykyinen kökkö tapa ei johda pitkään asiakassuhteeseen.

  11. Mä ymmärsin, että Loop hälyttäis liiasta istumisesta. Siinä kun oli valinta haluaako äänimerkin, kuvakkeen tai ei mitään.
    Sain tän härpäkkeen just joululahjaksi, ja mulle oli yllätys se kuinka nopeasti tuo päivätavoite täyttyy. Olen näin joulunaikaan melkoinen sohvaperuna, mitä nyt normaalit kotihommelit hoidan. Vaan yllättävän paljon sitä tulee poukkoiltua siitä sohvalta ylös! Ja kas, kun neulon sukkaa tai lapasta, käsi liikkuu ja vehje veivaa mulle askelia tosta noin vain, vaikka istun perseelläni 😀
    Kuntopyöräilyllä aloitan taas kohta, täytynee testata härpäkettä sit jalkaan (eihän sitä ole pakko laittaa kiinni, pysynee jalassa muutenkin).

    Pari himoliikkujakaveriani ovat hurahtaneet tähän ihan täysin, molemmat sellaisia, keitä ei tarvitsisi kannustaa liikkumaan. Mutta vissiin sit sen verran kilpailuhenkisiä, että aina pitää päästä isompiin tuloksiin ja nopeammin 😀

  12. Miten unen mittauksen näkee koneelta, kun Polar Loop ei tunnista Nokia Lumian mobiiliversiota?

  13. Tulee paljon askelia mittariin kun käy ottamassa ruska punkut.

  14. Itse sain myös kyseisen laitteen joululahjaksi ja olen manannut, kun se ei ilmoita liiasta istumisesta. Älypuhelinsovelluksenhan siis saa nykyään myös Androidille, mutta aktiivisuusmuistutukset tulevat silti vasta jälkeenpäin, koska jos pidän bluetoothia koko päivän päällä (jotta ranneke voisi synkata säännöllisesti), puhelimen akku on tyhjä jo puolessa välissä päivää. Kunnes eräänä päivänä istuessani satuin katsomaan rannekkeeseen ja siinähän pyöri teksti ”it’s time to get up” tms. ja tajusin, että kyllähän se ilmottaa, mutta en ole vain ikinä huomannut! Kai tähänkin sitten saisi jostain myös jonkun äänimerkin? Eihän tuollaista huomaa jos ei satu juuri oikeaan aikaan katsomaan rannekkeeseen.

    1. Kiitos kommentista, Essi! Silloin kun itse Loopia testailin, ei tuota näytön ilmoitusta vielä ollut. Ilmeisesti ranneke on saanut päivityksiä sen jälkeen.

Kommentointi on suljettu.