Ärräpusseja ja passeja

Päivän mielenkiintoisin uutinen oli, että toukokuusta alkaen passit noudetaan R-Kioskilta. Hakemuksen tekeminen ja passin maksaminen tapahtuu edelleen poliisiasemalla.

Ärrän ja valtion yhteistyö ei ole sinällään uutta, onhan valtion kalastusluvat saanut kioskilta jo monen vuoden ajan.

Nyt pohdituttaa, miten paljon valtio voi ulkoistaa toimintojaan kaupalliselle yritykselle. On hyvä, että poliisiasemien ruuhkia pyritään vähentämään monenlaisin keinoin ja että palvelu tulee 24/7-yhteiskunnassa paremmin kansalaisen saataville heidän omilla ehdoillaan. Se on hyvää julkista palvelua, jota esimerkiksi Keski-Suomen poliisilaitoksen lupapalveluautokin on mallikkaasti edistänyt.

Silti hieman epäilyttää. Lisääntyvätkö väärinkäytökset, jos passia noutavan henkilön tarkastaa kiskan täti eikä poliisilaitoksen virkailija? Yleisellä tasolla voidaan kysyä, olisiko valtion syytä pitää virallisten asiakirjojen luovuttaminen itsellään viimeistä vaihetta myöten.

Tuli myös mieleen, hyötyykö R-Kioski taloudellisesti tästä yhteistyöstä. Olisi erikoista, että yritys ottaisi tällaisen lisäpalvelun omakustanteisesti hoitaakseen. Ehkä Ärrä luottaa siihen, että passia hakeva ostaa samalla pastilleja. Asiakasvirtaa passiruletti taatusti lisää. Varsinkin nyt, kun passit ovat voimassa maksimissaan viisi vuotta.

Mutta pakkohan sitä on kokeilla. Kesän reissuja varten tarvitsen uuden passin, jonka ilmeisesti noudan aikanaan Puistokadun Ärrältä. Jokohan henkilökortinkin saisi pian samasta paikasta?

Posted In

1 Comment

  1. Mielenkiintoiseksi passin hakemisessa tekee se, että mitä jos R-kioskin myyjä tai muu välikäsi on epärehellinen? Mitä ilmeisimmin poliisilaitoken työntekijöiltä vaaditaan taustaselvitys ja ”moitteeton” käytös. Näin ei kuitenkaan ole R-kioskilla (ellei käytännöissä ole tapahtunut muutosta).

    Passista saa hienosti henkilötiedot talteen ja näiden avulla voi hyvin tilailla itselleen (tai kaverille) pikavippejä. Saa nähdä milloin näin käy.

Kommentointi on suljettu.