Peruskoululaisen burnout

Katselin A-Studio: Talk -ohjelmaa, jossa puhuttiin peruskoulusta, oppilaiden poissaoloista ja vanhempien ja koulun roolista kasvatuksessa.

Ohjelmaa katsoessa mieleen tuli kysymys: onko koulumaailma tosiaan muuttunut noin paljon kymmenessä vuodessa vai olenko minä vain kasvanut jossain käsittämättömässä pumpulipallo-linnunpesässä, jossa tuollaisia ongelmia ei ollut edes niillä luokan pahimmilla tapauksilla?

Ohjelmassa särähti korvaan nykylasten ongelmat. Heillä on kuulemma burnout viimeistään yläasteella. Lisäksi haastatellut lapset kertoivat arkisesti, että opettajan pärstäkerroin on tavallinen syy poissaololle. Oli vaikea uskoa korviaan.

Matkaan takaisin omiin yläastevuosiini. Myönnän, että matikan numero oli muita numeroita huonompi, ja siihen syypäänä pidin sitä, ettei opettaja oikein löytänyt keinoja kannustaa minua. Matematiikan tunnit eivät olleet mukavia, mutta en silti lintsannut kertaakaan minkään oppiaineen tunnilta. Eivätkä lintsanneet nekään, joiden motivaatio oli vielä huonompi. Silloin purtiin hammasta, oltiin epämukavuusalueella ja yritettiin kuitenkin pärjätä. Sillä siitä selvittiin.

Eikö nykykoululainen kestä yhtään epämukavuutta? Mietityttää vain, että miten jo peruskoulussa loppuun palava kestää lukion, yliopiston tai työelämän paineet?